Loppukesän viimeiset lämmöt

Elokuu lähenee loppuaan ja tuntuu, että kesä loppuu myös pian! Syyskuun miellän yleensä alkusyksyksi - luontokin jo alkaa näyttää ruskan ensimerkkejä ja viilenevät illat ja aamut tuntuvat mukavan raikkailta.

Mun raskausvatsa on yhä niin kompakti, että me kyettiin melomaan. Otettiin kaksikkokajakki matkaan ja hurautettiin Nuuksion maisemiin. Haluttiin nauttia ilta-auringosta ja hiljaisuudesta, sekä syödä myös meidän esivalmistelema "romanttinen" illallinen jossain matkan varrella.

Sattuipa olemaan lauantai-ilta, ja järvellä melskaavat nuoret eivät ainakaan parantaneet kokemusta, mutta nuorten lähdettyä hiljaisuus laski ja me melottiin järven päähän ja takaisin.

Järvellä ei onneksi ollut hyttysiä lainkaan! Rannalla niitä vilisi ihan tarpeeksi, joten ajateltiin, että syödään siinä järvellä niin saadaan olla rauhassa inisijöiltä. Istuskeltiin sitten ihan rauhassa kajakissa, nautiskeltiin tästä näkymästä ja syötiin illallista.

Sen jälkeen oli mukava ajaa takaisin kaupunkiin. Nuuksio on yllättävän lähellä jopa Helsingistä katsoen. Turuntietä pitkin vain ja reilu puolisen tuntia kesti matka suuntaansa. Täytyy mennä uudestaan nyt lähipäivinä, kun vielä näyttää kesä antavan viimeisiä lämpimiä päiviä! Lisäksi täytyy nauttia ulkoilusta ja retkeilystä niin kauan kuin vatsani on siedettävän kokoinen. Onneksi näin vielä toistaiseksi :)

Liian herkkä hajuaisti

Taisin muutama postaus sitten jo iloita pahoinvoinnin katoamisesta. Totta se tavallaan onkin - jatkuva kokopäiväinen paha olo ja jatkuva nälkä hävisivät muutama viikko sitten. Mutta olen yhä satunnaisesti kikenut samoja karmaisevia tubtemuksia..

Nimittäin on ihan totta se, että raskaana hajuaisti terävöityy! Liekö syynä kasvavan sikiön suojelu saasteilta ja myrkyiltä; minun nenä oli tarkka eri hajuille jo aiemmin, mutta nyt se on tarkempi noin potenssiin sata!

Tietyt vahvat hajut saa aikaan välittömän oksennusrefleksin. Ei väliä olenko bussissa, kadulla vai kotona.. no harvemmin onneks kotona. Pahimmat hajut on pakokaasu (!) ja tupakka. Lisätään siihen vielä hiki ja hajuvedet - avot, ja matkustaminen julkisilla töihin on yhtä juhlaa joka päivä! :D

Kuva: Pixabay user ID 1187283. Moottoripyöriä vastaan mulla ei ole mitään. Ajoin itsekin nimittäin A-ajokortin hiljattain.

Oikeasti, aika käsittämätöntä. Siis riittää, että yksi auto ajaa ohi vierestäni ja pakokaasut leijailevat tuulen mukana minun suuntaan. Bussit ja mopot päästää kaikista pahimmat katkut. Aivan kamalaa. Mä en tiedä kuinka selviän loppuraskaudesta hajujen kanssa, jos jo nyt on näin voimakas tuo reaktio! Tähän mennessä olen onnistunut välttämään itse varsinaisen aktin - oksentamisen, mutta sen pidättely saa mun vatsan kirjaimellisesti lkäntymään ympäri - koko maha muljahtaa kuin eläisi omaa elämäänsä.

Onko muilla vastaavia kokemuksia? Ja miten olette selvinneet? Loppuilo hakuherkkyys raskauden jälkeen?

Raskausviikko 14 - 15

Raskauden puolesta on tuntunut, että nämä viikot ovat olleet melkoista hiljaiseloa. Olisi mukava tietää, että kaikki on yhä hyvin siellä kohdussa, mutta ei ole kuulunut eikä tuntunut pihaustakaan. Elohiiri vieraili mun alavatsan iholla pari kertaa, mutta se oli selvästi vain elohiiri, ei tämänikäinen sikiö niin vahvasti voisi potkia, jollei se ole kasvattanut jotain koripalloilijan jalkoja.. :D

Aika hujahti niin, että viikon 14 kuva jäi ottamatta. Mutta rv 15+0 tuli otettua kuva. Vatsa näytti melko litteältä viikon 15 alussa! Mutta tuo onkin minun aamuvatsa, eli kaikki turvotus ja ruoka on tipotiessään. Kuvan perusteella voisin pitää vaikka mitä normaaleja housuja yhä, mutta uskokaa pois, kun syön mitään, niin vatsa paisuu ja housut eivät mahdu päälle. Vatsani oli muutenkin todella hoikka ennen raskautta, joten tämä on jo jonkinlainen muutos.

Rv 15+0 aamuvatsa

Luin, että pitkäselkäisillä raskausmaha saattaa jäädä pienemmäksi, koska vatsan seudulla on enemmän tilaa kuin lyhytselkäisillä. Minähän olen aika normaali tappi pituudeltani, rapiat 160cm, mutta selkä on pitkä kuin mikä ja jalat sitäkin lyhyemmät. Ehkä tämä selittää, miksi vatsa yhä näyttää niin pieneltä! Enkä yhtään panisi pahitteeksi, ettei minulle mitään valtavaa palloa kasvakaan. Vain sellainen sopivan söpö pallo, jonka kanssakulkijat huomaisivat ja osaisivat siten varoa vähän liikenteessä menoa.

Kohtu on noussut selkeästi, sen muutoksen tuntee jo. Eteenpäin tai alaspäin kallistuessa tai kurkottaessa tuntee, että alavatsalla joku ottaa kiinni ja on tiellä. Pienestä vatsan koosta huolimatta, jotakin siellä tapahtuu.

Ruoka! Sitä on tuntunut menevän. Syön töissä kuin hevonen. Lounaalla vedän täyden lautasellisen salaattia ja pääruokaa niin että vatsa meinaa ratketa. Siitä parin tunnin päästä olenkin jo taas nälkäinen. Ja kolleegat miettivät, että minä vaan syön lihoakseni.... he eivät vielä tiedä tuosta kasvavasta lapsokaisesta.

Iltaiset kävelylenkit on hiljaisia. Illat pimenee jo!

Jatkuvasta syömisestä huolimatta paino on noussut vain reilut 2 kiloa tähän mennessä, mikä on vähemmän kuin kuvittelin. Olen kuitenkin yrittänyt syödä vain terveellistä normaalia ruokaa ja paljon kasviksia - en käytä sokerisia limppareita, karkkia, sipsejä tai muuta sellaista ylimääräistä kaloripommia. Tietysti kun alkoholi jäi pois ruokavaliosta, niin sekin on jättänyt pienen kalorivajauksen normaaliin syömiseeni! :D Mietin, että pitäisikö minun nyt kuitenkin koittaa syödä enemmän vai ei...

Kipuja ei juuri ole ollut tällä viikolla. On melko pirteä olo. Sellainen aktiivinen, että haluaisi tehdä paljon kaikkea. Mitään painavaa en kuitenkaan enää kanna (kauppakassit jne), en juokse, mutta pyöräilen yhä ja käyn kävelyllä säännöllisesti. Uinti tuntuu tosi hyvälle ja kevyelle, saunassakin on tullut käytyä. Kuntosalin infrapunasaunaa kokeilin lyhyesti, mutta luin, ettei se ole välttämättä hyvä raskauden aikana. En pitänyt siitä muutenkaan, joten jääkööt pois minun saunomisista. Vettä tulee juotua todella paljon ja herään öisinkin kuivaan suuhun ja janon tunteeseen. Ruoansulatusvaivoja mullahan ei ole ollutkaan koko raskauden aikana, ennemminkin mun tilanne sen suhteen parani raskauden myötä! So far so good.

Takaisin työelämään raskaana

Kylläpä viikko meni taas nopeasti! En työ- ja arkikiireiltäni (ja väsymykseltäni) ehtinyt blogiin juuri koskea, mutta viikonloppuina ehtii kirjoittaa onneksi.

Aloitin tällä viikolla kokopäiväisen työn taas vaihteeksi, pitkän loman jälkeen. Uusi työpaikka, uusi ympäristö, uudet ihmiset. Työhän on kokoaikaista istumista toimistossa, (teoreettisen) tutkijan töissä ei juuri tarvitse itseään liikuttaa muualle kuin tapaamisiin ja lounaalle. Sinänsä raskauden kannalta ihanteellista, sillä sen ei nyt pitäisi liiemmin vaikuttaa työnkuvaan.

Olen ottanut strategiaksi pukeutua löysähköihin paitoihin, jotta vatsa pysyy piilossa. En halua samantien paljastaa töissä olevani raskaana. "Moi, mä aloitin tänään ja hei muuten, oon raskaana joten jään kohtapuoliin lomille". Ei hyvä ensivaikutelma :D Vaikka vatsani onkin jo näkyvästi kasvanut, on se yhä helppo piilottaa löysän paidan alle. Toistaiseksi... Nyt eletään jo viikkoa 15 ja tiedän, että nopean kasvun pyrähdys tulee juuri näinä viikkoina kun sikiö kasvattaa jalkojaan. Katsotaan sitten parin viikon päästä onko jo eri ääni kellossa tuon vatsan koon kanssa..

Töissähän on meidän tiimistä joku jo äitiyslomalla. Muuten siellä ei ole nuorehkoja naisia, eikä nuorehkoja miehiäkään, jotka saattaisivat minun lisäksi lomille jäädä. Tosin uusi esimieheni (miespuolinen), joka on myös tiiminvetäjä, kuulemma on juuri saanut pienokaisen, joten toivon, että tämä lisää hänen ymmärstään minun raskautta kohtaan, kun sen uskallan paljastaa.

Milloin on sitten hyvä aika puhua raskaudesta töissä? 

Tulisiko siitä sanoa mielellään ennen kun alkaa poistumaan työajalla neuvolaan vai vasta sitten kun vatsa on niin ilmiselvästi näkyvissä, ettei muuta vaihtoehtoa "lihavuudelle" ole kuin raskaus?

Laillisestihan työntekijän tulee ilmoittaa 2kk ennen äitiysloman alkua, mutta kohteliasta mielestäni on ilmoittaa aiemmin, jotta esimies ja tiimi voi suunnitella työnjaon hyvissä ajoin ennen poisjäämistä.

En ole vielä päättänyt milloin kerron, ehkä sitten kun vatsa pömpöttää kunnolla ja joku siitä kysyy. Neuvolassa ja ultrissa meinasin käydä vaivihkaa aamulla liukuman puitteissa, jottei poissaoloa huomata tarkemmin. Selvitin jo, että neuvolassa käynti on palkallista ja työaikaa, joten ei tarvitse tehdä tunteja takaisin. Esimies selvittänee outoja "sairaspoissaolojani" kanssani viimeistään sitten kun hän tuntikortteja alkaa lähemmin tutkia... Sinänsä aamuliukuman käytöstä ei tarvitse esimiehelle kertoa, sillä toimistolla tulee olla viimeistään klo 10. Joten näimpä siis teen!

Huomenna taas töihin. Ja maha kasvaa kasvamistaan, hitaasti :)

Housuahdistus

Voihan housuahdistus! Nyt mennään viikolla 14 ja liki mikään mun vanhoista housusta ei mahdu enää kunnolla kiinni. Kävin läpi kaikki housut ja jäljelle jäi kolmet käyttökelpoiset housut - joista vain yhdet kelpaa töihin. Loput siirsin hyvään talteen vaatekaapin takaosaan odottamaan parempia päiviä.. :D

Mä olen ollut melko hoikka ja litteävatsainen ennen raskautta, joten pienikin turvotus aiheuttaa jo pinkeyttä housuissa ja nyt maha tuntuu tosissaan kasvavan, joten täytyy vain luovuttaa ja siirtyä äitiyshousujen käyttöön.

Haluaisin selvitä mahdollisimman vähillä äitiysvaatehankinnoilla. 

Saksan reissulla ostin jo - kaukaa viisaana - skinny jeansit töitä varten. Mom-merkkiset mustat pillifarkut maksoivat 60 euroa. Minun mielestä oikein hyvän hintainen löytö, sillä niiden pitäisi kelvata päälle loppuun saakka ja venyä sitä mukaa kun keho kasvaa.

Treenihousutkaan ei mahdu enää, joten ne jouduin suosiolla tilaamaan netistä. Kaupoissa kävely ei juurikaan inspiroi, ja minun mielestä valikoimaa ei ole kovin paljoa (tosin: nyt kun sanoin, niin otan kyllä suosituksia vastaan hyvistä äitiyskaupoista Helsingissä!). Netissäkin treenihousuja oli hyvin rajattu valikoima.... ja pienet koot oli loppu käytännössä kaikkialta. Lopulta löysin Zalandolta vielä YHDET housut koossa S/M ja tilasin ne samantien. Kyseessä on Mamalicious-brändin Nadja-treenihousut. Tykästyin tuohon punajuuren väriseen pohje-osaan, joten ne oli saatava.

Aloitin tällä viikolla työt (siitä myöhemmin toinen postaus) ja kävin jo toisena päivänä tsekkaamassa työnantajan tarjoaman kuntosalipalvelun. Ihanaa! Siellä on kunnolla tilaa, kaksi eri salia ja paljon eri laitteita sekä vapaapainoja, näiden lisäksi saunat sekä pieni mutta kotoisa uima-allas! Jes, muuta en tarvitsekaan, kun pääsen sinne altaaseen kellimään kasvavan vatsani kanssa. Nyt vaan odotellaan Zalandon pakettia, että päästään korkkaamaan syksyn salikausi - ja se haastavin salikausi tähän mennessä, kun pitää ottaa maha ja vauva treeneissä huomioon :) 

Raskausviikko 13 - hyvästi pahoinvointi

Edellinen postaukseni alkuraskauden vaiheista, oireista ja tuntemuksista kertoi ensin hyvin oireettomasta alkuajasta ja sen jälkeen ilmenneestä pahoinvoinnista, jota kesti noin kuukauden päivät.

Olin niin onnellinen huomatessani, että pahoinvointi on kadonnut! Tätä itsessään voisi jo juhlistaa, sillä sitä tunnetta ei kaipaa kukaan. Nälkä on yhä, mutta lievempänä kuin ennen. Minun ei tarvitse enää syödä joka tunti.. vaikka syömisestä pidänkin! Olen siis onnistunut palaamaan takaisin terveelliseen ruokavalioon viikolla 13, pitäen erityistä huolta kalsiumin ja kasvisten riittävästä syönnistä.

Väsymys iskee yhä fyysisen aktiivisuuden jälkeen ja lepoa tarvitsee usein. Mutta jaksan olla aktiivinen! Sehän tässä onkin parasta. Yhtenä hetkenä olen oikea tehomyyrä ja toisena makaan sohvalla puhelin kädessä. Liikuntaa olenkin lisännyt tällä viikolla ja Sportstracker pitää huolen, että liikun vähintään sen minimisuosituksen 2h 30 min, vaikkakin oma tavoite on lähempänä 4-5 tuntia viikottain.

Uusia (ja vanhoja) kipuja on ilmennyt tällä viikolla. Liitoskivut muistuttavat olemassaolostaan usein liikkellelähtiessä sekä aivastaessa. Selkäkivut ovat alkaneet ilmestyä - jo nyt! Olen yllättynyt kuinka aikaisessa vaiheessa selkä alkoi kipuilla - kodin siivoaminen imuroimalla ja luuttuamalla riitti kaatamaan minut sänkyyn selkäkipujen vuoksi. Luulin, että urheilullinen taustani ja hyvä lihaskuntoni olisi ehkäissyt selkäkipuja, mutta näemmä ei.. Tiedänpä ottaa rauhallisemmin jatkossa.

Näiden kipujen lisäksi sain sappikivikohtauksen - kauppareissulla. Sekin aivan uusi kokemus minulle ja harvinaisen vaarallinen, mikäli iskisi vaikka autoilleissa tai pyöräillessä! Se alkoi aivan yhtäkkiä pistävänä, kouristavana kipuna ylävatsalla oikealla puolella lähellä kylkiluita. Kipu tuli aalloittain muutaman sekunnin välein ja voimistui vähitellen. Hengittäminen pahensi kipua, joten istuin vain alas odottamaan epätietoisena mikähän minuun iski. Joitakin minuutteja myöhemmin kipu lieveni ja loppui. Kohtaus oli onneksi hyvin lyhyt, mutta ensimmäinen laatuaan. Nettiä luettuani selvisi mistä oli kyse ja voin siis odottaa, että näitä kohtauksia saattaa tulla lisää ja kivut vain pahenevat. Tästä tuleekin jutunaihe seuraavalla neuvolareissulla, mikäli selviän sinne asti ilman uutta kohtausta.

Kuulisin mielelläni muiden odottavien sappikivi-kokemuksia, sillä kuulemani mukaan nämä kohtaukset voivat olla kivuliaampia kuin itse synnytys? Kommentoikaa kokemuksianne ja kuinka selvisitte kivuista!

Paluu takaisin työarkeen

Kesä on ollut pitkä, tai vähintään tuntunut siltä! Olen viettänyt työtöntä kesää otettuani lopputilin kovin kurjasta työstä ja kurjista työkavereista. Onni onnettomuudessa, sain uuden työn liki yhtä nopeasti kuin lähdin vanhasta, mutta uutta en voinutkaan aloittaa samantien. Kyseiseen työhön rekrytoitaessa vaadittiin turvallisuusselvitys, jonka luonnollisesti suorittaa Suojelupoliisi.

Minähän lennätin paperit poliisille niin pian kuin mahdollista, mutta siitä huolimatta odotusaika oli 1.5 kuukautta. Vielä tämän viikon alkupuolella elettiin epävarmoja aikoja siitä, että kuinka kauan tämä työtön lomani jatkuu. Mutta! Eilenpä sain iloisen viestin uudelta esimieheltäni, että olen läpäissyt selvityksen ja voin aloittaa työt heti maanantaina. Vau! Ihan huikeaa, että pääsen vihdoin töihin.

Olen todella innoissani uudesta työstä, sillä tapaamani uudet työkaverit olivat todella mukavia ja minunkaltaisia ihmisiä, sekä erittäin hyvä merkki oli pitkät keskustelut kahdessa haastattelussa, jossa molemmissa oltaisiin menty yliajalle. Juttua siis riittää ja selvästi loistava tiimi on minua odottamassa töissä.

Tässä on vain yksi juttu. Onnistuin siis saamaan uuden työn raskaana ollessa - vaikkakaan maha ei vielä näkynyt haastatteluiden aikaan. Homman nimihän on määräaikaisuus. Käytännössä työ tulee olemaan vakituinen, mutta rekrytointiprosessia lyhentääkseen työsopimus tehtiin aluksi vuoden määräaikaiseksi - tällä siis skipataan psykologiset testit ja HR:n haastattelut. He vain eivät vielä tiedä raskaudesta: toivon ja uskon, ettei se tule olemaan ongelma. Tiedän, että työnantaja on hyvin ymmärtäväinen ja tukee perheellisiä työntekijöitään ja minulle vakuutettiin jo monen henkilön toimesta, että olen erittäin oikea henkilö heidän tiimiin sekä siihen työhön. Sopimus luvattiin vakinaistaa niin pian kuin mahdollista.

Ehdin siis olla noin puoli vuotta töissä ennen äitiysvapaiden alkua. Suunnitelmia on jo tehty ensivuotta varten vanhempainvapaiden jaosta lähtien sekä osa-aikaisesta työskentelystä vapaiden aikana. Toivon mukaan järjestelyt tulevat toimimaan meidän perheelle hyvin - aika näyttää kuinka helppoa työn yhteensovittaminen on vauva-arjen kanssa!

Nyt kuitenkin nauttimaan "viimeisistä" kesäpäivistä. Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Ensimmäinen ultra toden näyttää - viikko 12

Käytiin ensimmäisessä ultrassa viime viikolla - siis raskausviikolla 12. Mua jännitti aivan kamalasti! Siis hyvänlaatuista jännitystä lähinnä, sillä olin todella innoissani että päästään vihdoin näkemään kuka se siellä mahan sisällä kasvaa.

Edellisenä yönä en nukkunut kovin hyvin, mutta aamulla oltiin valmiina lähtöön, minä ja mies. Lähtö myöhästyi ja mehän meinattiin pyöräillä keskustaan! Helsingin ultrat on kaikki kuulemma Bulevardilla, joten sinne siis! Paineltiin aikamoista kyytiä polkupyörillä, jottei myöhästytä. Hiki hatussa päästiin neljännen kerroksen ilmoittautumisautomaatille ja juuri ajoissa oltiin loppujenlopuksi.

Kätilön kanssa käytiin ensin läpi raskaustiedot, jonka jälkeen sitten ultran pariin. Tämä oli mulle elämäni toinen ultra! Edellinen tehtiin pienen kystan vuoksi, joka osoittautui harmittomaksi turvonneeksi imusolmukkeeksi. Mutta tämäpä ultrattu maha ei ollutkaan vain turvonnut ;)

Huh hei sitä tunteiden vuoristorataa kun pienen ihmisen kuva ilmestyi ruudulle. Ensimmäinen fiilis oli pienimuotoinen järkytys, että hei, siellä oikeasti on joku ja se on hyvinkin elossa, sen jälkeen olisin voinut vain lumoutuneena tuijotella tätä ultra-elokuvaa pienestä. Sillä oli kunnon bileet menossa! Kätilökin sanoi, että onpas aktiivinen, siellä jumpattiin ihan kunnolla. Odoteltiin jonkun aikaa, että meno rauhoittui ja saatiin sikiö tutkittua ja mitat otettua.

Kaikki oli siis ok, koko vastasi oletettua miinus yksi päivä, eli laskettu aika siirtyi yhdellä päivällä eteenpäin. Saatiin vino pino printtejä mukaan, joita sitten loppupäivä tuijoteltiin. Melkein heti ultran jälkeen tulikin jo sähköistä postia HUS:lta seulonnan tuloksista (ultra + verikoe) - ei todettu riskiä kromosomihäiriöihin. Nopeaa palvelua!

Ultrassa käynti oli aivan mahtavaa. Se teki ensimmäistä kertaa tästä odotuksesta todenmukaista, kun sai fyysisesti nähdä tulevan pienokaisen. Ja toisekseen oli ihana tietää, että kehitys on sujunut normaalisti. Vauva on nyt nimetty bilevauvaksi, sen pitämän juhlien vuoksi. Toistaiseksi vatsassa on hyvin tilaa bilettää, myöhemmin voi alkaa tehdä tiukkaa!

Alkuraskaus viikot 0-12

Tässä blogia aloittaessani olen siis jo ehtinyt viikolle 13, mutta ajattelin kirjoittaa alkuraskauden kokemuksistani ensin. 

Jo siis raskaaksi tullessani tiesin olevani raskaana. En tiedä kuinka, mutta oli vain sellainen olo. Testikin näytti vain haamuviivaa, mutta oli se plussaksi todettava. Kuukautiset jäi heti pois ja alavatsalla oli outoja nipisteleviä kivunomaisia tuntemuksia. Muita oireita ei alkuraskaudessa viikolle 8 saakka ollutkaan.

Mulla oli tosi pitkään "normaali" olo. Treenasin ulkokuntosalilla normaalisti ja söin terveellisesti. Olin miltei huolissaan, että onko kenties tullut keskenmeno, koska raskausoireita ei kuulu. Rinnat arasti jonkun verran, mutta se oli ainoa asia. Jätin kuitenkin alkoholin pois ja varasin neuvolasta ajan, kuten kuuluukin tehdä.

Pahoinvointi ja väsymys ilmestyi sitten yllättäen viikolla 8. Se oli lähinnä yököttävää oloa, jatkuvaa nälkää, ei niinkään oksentelua tai muuta vastaavaa. Se jatkuva nälän tunne oli kaikista pahin! Mä vain söin, ja söin, ja söin vähän lisää, mutta nälkä ei lähtenyt. En voinut olla tuntiakaan syömättä. Kaikki oudot hajut yökötti, hiki, päivänkin vanha ruoka jääkaapissa, kosteusvoiteiden ja kosmetiikan tuoksut. Juomana meni lähinnä jääkylmä vesi ja tuoremehu.

Väsymys ilmeni lähinnä heikkoutena, ei jaksanut kovin kauaa pysyä aktiivisena kun täytyi jo levätä. Treeneissä huomasi, että lihaskunto ja jaksaminen väheni huomattavasti. Vähensin painoja ja toistoja. Lisäksi huomasin vihlovaa kipua navassa sekä lonkan seuduilla, kohdunkiinnikkeet varmaan alkoivat löystyä.

Pahoinvointia jatkui noin viisi viikkoa, mutta jo kahden viikon jälkeen vointi koheni ja yökötys iski harvemmin. Viikot 8-10 söin todella huonosti ja epäterveellisesti, mutta pakko oli jostain energiaa saada. Onneksi sen jälkeen olen vähitellen pystynyt taas syömään normaalia ruokaa (sokerit pois!). Mitä pidemmälle raskaus on edennyt, sitä vähemmän pahoinvointia on. Joskus saattaa tulla yhä yllättäviä oksennuskohtauksia, siis aivan puun takaa! Syön vaikka leipäpalan, ja hetken päästä se vaan iskee ja ruoka tulee ylös. Sen jälkeen kaikki hyvin ja syön jotain muuta tilalle. En ihan ymmärrä miksi näin tapahtuu, mutta minkäs sille voi.

Kaikenkaikkiaan alkuraskaus oli ensin helppo, jonka jälkeen kuukausi melkoista painajaista. Vaikka oireeni olivatkin "lievät" verrattuna joihinkin lukemiini kokemuksiin jatkuvasta oksentelusta, totesin jo miehelle että tämä on ensimmäinen ja viimeinen lapsi, seuraavat adoptoidaan! Nojoo, nähtäväksi jää kuinka tulevaisuudessa käy, koitetaan nyt selvitä tästä raskaudesta ensin.

Blogin sisältö

Tässä se nyt vihdoin on! Muiden blogien inspiroimana aloitan blogin meidän Kolmen Kielen Perheestä.

Blogi tulee sisältämään tarinoita uuden kolmikielisen perheen arjesta niin raskaudesta lähtien lapsen ensimmäisiin vuosiin. Perhettä pyörittää suomenkielinen 28v emäntä ja sivujuonessa mukana hieman vanhempi saksalainen isäntä (kutsutaan vain yksinkertaisesti nimellä mies tai mieheke). Jottei homma menisi aivan tylsäksi, puhumme arkikielenä yhdessä englantia.

Majapaikkaa pidämme Suomen kapitolin pyörteissä, Helsingissä ihanan keskuspuiston laidalla. Ammatillisesti ollaan tosi mielikuvituksettomia päivätyöläisiä, mutta pääasia että työ tuo ruoan pöytään ja etanolia auton tankkiin!

Olen entinen bloggaaja ja koiraharrastaja, jonka sydäntä valloittaa myös hevosharrastus, kuntosali, valokuvaus ja ruoanlaitto. Nämä harrastukset saavat pienen lisänsä tämän blogin sisällössä. Tämä blogi keskittyy kuitenkin pääasiassa meidän uuden perheen arjen saloihin. Toivon inspiroivani ja tuovan tietoa sekä kokemuksia niin raskaana oleville, perheestä haaveileville sekä etenkin monikielisille perheille! Liittykää lukijoiden joukkoon, ja liityn myös sinun blogisi lukijaksi.

Joan