tiistai 13. elokuuta 2019

Housuahdistus

Voihan housuahdistus! Nyt mennään viikolla 14 ja liki mikään mun vanhoista housusta ei mahdu enää kunnolla kiinni. Kävin läpi kaikki housut ja jäljelle jäi kolmet käyttökelpoiset housut - joista vain yhdet kelpaa töihin. Loput siirsin hyvään talteen vaatekaapin takaosaan odottamaan parempia päiviä.. :D


Mä olen ollut melko hoikka ja litteävatsainen ennen raskautta, joten pienikin turvotus aiheuttaa jo pinkeyttä housuissa ja nyt maha tuntuu tosissaan kasvavan, joten täytyy vain luovuttaa ja siirtyä äitiyshousujen käyttöön.

Haluaisin selvitä mahdollisimman vähillä äitiysvaatehankinnoilla. 

Saksan reissulla ostin jo - kaukaa viisaana - skinny jeansit töitä varten. Mom-merkkiset mustat pillifarkut maksoivat 60 euroa. Minun mielestä oikein hyvän hintainen löytö, sillä niiden pitäisi kelvata päälle loppuun saakka ja venyä sitä mukaa kun keho kasvaa.

Treenihousutkaan ei mahdu enää, joten ne jouduin suosiolla tilaamaan netistä. Kaupoissa kävely ei juurikaan inspiroi, ja minun mielestä valikoimaa ei ole kovin paljoa (tosin: nyt kun sanoin, niin otan kyllä suosituksia vastaan hyvistä äitiyskaupoista Helsingissä!). Netissäkin treenihousuja oli hyvin rajattu valikoima.... ja pienet koot oli loppu käytännössä kaikkialta. Lopulta löysin Zalandolta vielä YHDET housut koossa S/M ja tilasin ne samantien. Kyseessä on Mamalicious-brändin Nadja-treenihousut. Tykästyin tuohon punajuuren väriseen pohje-osaan, joten ne oli saatava.

Aloitin tällä viikolla työt (siitä myöhemmin toinen postaus) ja kävin jo toisena päivänä tsekkaamassa työnantajan tarjoaman kuntosalipalvelun. Ihanaa! Siellä on kunnolla tilaa, kaksi eri salia ja paljon eri laitteita sekä vapaapainoja, näiden lisäksi saunat sekä pieni mutta kotoisa uima-allas! Jes, muuta en tarvitsekaan, kun pääsen sinne altaaseen kellimään kasvavan vatsani kanssa. Nyt vaan odotellaan Zalandon pakettia, että päästään korkkaamaan syksyn salikausi - ja se haastavin salikausi tähän mennessä, kun pitää ottaa maha ja vauva treeneissä huomioon :) 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit jättää kommenttisi tähän