Raskausviikko 33 - synnytykseen ja sen jälkeiseen aikaan valmistautuminen

Onpa outoa kirjoittaa, että ollaan jo viikolla 33! Tai siis pian viikolla 34, kun viikko 33 on ohi. Ja vielä käsittämättömämpää, että jo 3-4 viikon päästä pieni bebe olisi valmis (täysiaikainen) tähän maailmaan. Mielenkiinnolla odotetaan, milloin meidän h-hetki koittaa.

Raskausviikot alkavat jo tuntua fyysisesti raskaalta. Liikkuminen käy hankalammaksi, lonkkia ja jalkoja jomottaa, alaselkää särkee. Vauvan potkiminen tekee niin kipeää, että odotan tämän vain olevan pian ohi. Painonnousun raportoinnin olen jo lopettanut, sillä +10kg on paukkunut jo normaalista syömisestä huolimatta. Jano on hurja - joudun juomaan läpi päivän ja yön niin paljon vettä, etten käsitä mihin se kaikki katoaa. Minun ei itseasiassa tarvitse juosta vessassa normaalia useammin, mutta vettä juon reippaat 3 litraa päivittäin. Mittasin tämän käyttämällä juomapulloani pari päivää, niin sain vähän hajua siitä, että kuvittelenko vain juovani paljon vai juonko oikeasti paljon... No näköjään juon paljon! Lieneekö silti tarpeeksi, kun janottaa yhä.

Kuva: Pixabay

Synnytykseen valmistautuminen

Ajatukset alkaa olla jo synnytyksessä. Se on asia, jota olen alusta alkaen pelännyt. Jo pienestä tytöstä lähtien, kun ymmärsin, että olen nainen ja joudun synnyttämään, mikäli haluan lapsia. Siitä lähtien on pelko vallannut mieleni. En sitä mielellään tee, mutta ei tässä vaihtoehtojakaan ole. Sektiosta tulen vielä puhumaan lääkärin kanssa parin viikon päästä, joten katsotaan mihin päädytään.

Valmennuksessa kävin Naistenklinikalla, jolloin näimme kaikki tilat ja kätilö antoi valtavan infopaketin kaikesta synnytykseen liittyvästä. Harmiksi vain kaikki tämä koski alatiesynnytystä, eikä sektiolla synnyttämiseen juuri annettu tietoa. Suomessa ongelmallista on juurikin nämä pinttyneet vanhanaikaiset asenteet liittyen alatiesynnytyksen "voimaannuttavaan" kokemukseen ja lääketieteelliseen kivunlievitykseen.. Luomuna synnyttäminen tuntuu olevan niin trendikästä tänäpäivänä, mutta hullu valitsee vapaaehtoisen kärsimyksen, kun vaihtoehtojakin on.

Omat ajatukseni on tällä hetkellä, että alatiesynnytykseen voin lähteä vain jos vauva on optimaalisessa asennossa turvallista alatiesynnytystä varten ja sairaalasta on saatavilla kaikki tarpeellinen lääketieteellinen kivunlievitys. Muuten olen yhä vahvasti sektion kannalla. En yhä edelleenkään tiedä, onko vauva kääntynyt poikkiasennosta (kiitos vaan neuvola tästäkin kun olette tutkineet niin vallan hyvin nämä seikat mitkä vaikuttavat synnytystavan valintaan).

Jokatapauksessa, jos alatiesynnytykseen jostain syystä päädytään tai synnytys alkaisi omia aikojaan ennen sektiota, on minulla hankittuna TENS-laite supistuskipuja varten. Olen kuullut siitä pelkkää positiivista ja toivon, että se auttaisi minuakin pysymään kotona mahdollisimman pitkään mahdollisimman vähillä kivuilla. Laitettahan on saatavilla vuokrattavana, mutta samaan hintaan voi ostaa itselleen laitteen myös omaksi. Ostimme Beurer-merkkisen TENS-laitteen (hintaan 40€) ja mies on jo koekäyttänyt sitä. Tälle tulee olemaan käyttöä myöhemminkin lihaskipujen hoitoon, joten tuohon hintaa laite on varsin hyvä sijoitus. Muuta suunnitelmaa meillä ei oikeastaan ole. Sairaalakäynti oli hyödyllinen siinäkin mielessä, että tiedän ainakin, että kätilöitä voi ja pitää vaatia haluamiaan asioita. He eivät kuulemma tee mitään ns. pyytämättä ja kunnioittavat synnyttäjien toiveita hyvin pitkälle, toki vauvan vointi huomioiden. Eli sairaalaan lähdetään sitten sillä asenteella, että kärsiä ei tarvitse ja vauva saadaan turvallisesti tähän maailmaan.

Entäs synnytyksen jälkeinen aika?

Odotan jo innolla sitä, kun kehoni saa taas palautua normaaliksi ja saan jatkaa harrastuksiani. Ne pitävät minut jokseenkin järjissään - harmikseni urheilu on pääasiallinen harrastukseni ja sen uudestaan aloittaminen synnytyksen jälkeen ei olekaan niin yksinkertaista kuin olin kuvitellut. Tein vähän taustatutkimusta vatsalihasten erkaumasta ja kehon fyysisestä palautumisesta. Yllättäen lantionpohjalihasten harjoittelu jo raskausaikana on yhteydessä vatsalihasten erkaumaan ja voisi nopeuttaa palautumista huomattavasti. Jos kukaan neuvolassa olisi minulle maininnut, että lantionpohjalihasten harjoittelu on tärkeää sen vuoksi, että sun vatsalihakset ei räjähdä vatsan sivuille loppuelämäksi, niin olisi motivaatiokin ollut aivan eri luokkaa lihasten harjoitteluun. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan - olen kylläkin satunnaisesti koko raskauden ajan tehnyt harjoitteita, mutta vasta nyt aloittanut säännöllisen harjoittelun. Itsellä ainakin harjoittelu muistuu parhaiten mieleen aina kun lähden päivittäiselle kävelylenkille. Siinä samalla tulee harjoiteltua lantionpohja!

Lisäapuna palautumiseen luin hiljattain belly binding:sta (mm. täältä). Tämä kuulostaa juuri oikealta ainakin minulle fyysiseen palautumiseen. Minusta kehon tukeminen raskauden jälkeen on aivan yhtä tärkeää kuin raskauden aikanakin. Tukivyöstä on ollut minulle hyötyä raskauden aikana - nyt tilasin Amazonista keskivartalon tukivyön raskauden jälkeiselle ajalle. Tulen postailemaan sen käytöstä ja hyödyistä/haitoista sitten myöhemmin, joten jää kuulolle jos sinuakin kiinnostaa belly binding!

Itsemääräämisoikeuden kunnioitus - kuuluu jokaiselle

Onko sinua koskaan tullut tuntematon ihminen neuvomaan kysymättä? Oletko kuullut näin tapahtuvan koskaan läheisellesi? Jos vastauksesi molempiin on ei, niin olet varmasti yksi harvoista - se poikkeus tilastoissa.

Tuntemattoman neuvominen on nimittäin varsin yleinen ilmiö. Ei vain Suomessa, mutta myös muualla ainakin länsimaissa (Eurooppaa kauempana en ole käynyt, joten en voi vahvistaa, tapahtuuko tätä mm. Aasiassa). Se koskettaa oikeastaan ketä vain, mutta erityisesti niitä, ketkä ovat raskaana, niitä keillä on lapsia, koiria, hevosia, tai harrastavat mitään. Ilmiön tunnistaa siitä, että joku täysin tuntematon henkilö tulee antamaan neuvoja kysymättä.

On alistavaa olettaa, että tuntematon henkilö tietää sinun elämästäsi enemmän kuin sinä itse, saatikka sitä, että kukaan kaipaa tuntemattoman henkilön neuvoja koskien omaa elämäänsä. Tällainen käyttäytyminen voi tapahtua joiltain huomaamatta, eivätkä he edes ymmärrä puuttuvansa itsekkäästi tuntemattomien elämään. Voidaan ajatella, että hyvää hyvyyttään varmistellaan lasten turvallisuutta, lemmikin hyvinvointia tai sinun turvallisuuttasi kuntosalilla. Hyvää hyvyyttään siis kyseenalaistetaan henkilön itsemääräämisoikeus tuntematta toista henkilöä lainkaan vain näkemällä pieni pintaraapaisu toisen elämästä.

Voisin tähän väliin sanoa, että jos tunnistat itsesi neuvoja roolista, niin haloo hei, järki jäteen. Ketään ei kiinnosta niin röyhkeät ihmiset. Kukin aikuinen on täysin oikeutettu elämään elämänsä kuten haluaa, kasvattamaan lapsensa, huolehtimaan lemmikeistään ja kuntoilemaan tavallaan.

Itse olen törmännyt tähän muutaman kerran. Olen myös kuullut näin tapahtuvan muille. Kuntosalilla tullaan neuvomaan, koska luullaan tietävän enemmän ja paremmin (ja totta toki, ajatellaan toisen parasta, ettei riko omaa kehoaan, mutta hei, joku random henkilö tietää paljon paremmin kuin sinä itse). Sama koirien kanssa, kyllä se toinen koiratäti tietää paljon paremmin miten sinun koiraasi tulee kouluttaa ja mikä koirallesi sopii. Myös usein voidaan samalla laittaa ruokavaliokin kuntoon, kun ei se sinun käyttämä ruokamerkki kuitenkaan sovi koirallesi (vaikka tätä et itse ollutkaan koskaan havainnut). Samoin lasten kanssa, ja hevostalleilla. Sama ilmiö toistuu paikasta toiseen.

Hyvät ihmiset, arvostakaa ja kunnioittakaa muiden ihmisten itsemääräämisoikeutta. Kukin tietää ja osaa päättää omasta elämästään. Kahden minuutin sivusta seuraamisen perusteella ei voi tehdä yhtään johtopäätöstä toisen elämästä - kahden vuoden tuntemisten jälkeen uskaltaisin ystävälle kohteliaasti mainita, jos toisen elämä todella näyttää huolettavan. Ihmiset tekevät omat päätöksensä - joskus ne ovat virheellisiä, mutta niistä kukin oppii toimimaan paremmin. Annetaan meille kullekin, sinulle, minulle ja hänelle, se kunnioitus yksilöä kohtaan, mitä kukin myös ansaitsee.

Raskausviikko 32 - vaunu- ja kaukaloesittely

Monet kyselevät usein vointiani. Tai ei oikeastaan monet, vaan melko lailla kaikki. Jopa töissä kolleegat kysyvät, kuinka jakselen. Olen sinänsä vähän hämmästellyt tätä huolen määrää, mutta kaiketi raskaana olevan naisen urakka on niin valtava, että he ovat syystäkin huolissaan. Tuntuu vain vähän oudolta sanoa, että ihan hyvin mä voin. Tottahan se on, fyysisesti en jaksa tehdä paljoa, lihakset väsyvät nopeasti, mutta kevyitä askareita jaksan kyllä tehdä melko kauankin ennenkuin selkä ilmoittaa taas olemassaolosta. Rautaa olen ottanut nyt 200 mg/pv, ihan sikiön kehityksenkin puolesta, sillä minun rautavarastot eivät voi millään riittää meille molemmille. Lääkäri saisi toivottavasti tarkistaa ferritiinit tammikuussa seuraavalla visiitillä. Tämän lisäksi popsin päivittäin 10mg D3-vitamiinia ja maitohappobakteereja.

Loppuraskaus on tähän asti mennyt ilman sen suurempia murheita. Autosta poistuessani tällä viikolla onnistuin revähdyttämään kohdunkannattimen toiselta puolelta - se vihlaisu oli aivan jumalattoman tuskaisa, luulin jo paikkojen revenneen kokonaan. Onneksi sen vakavammasta ei ollut kyse, sillä kipu häiveni vähitellen, mutta on selvää, ettei pitäisi yrittää edes kurkotella, vääntyillä tai kiertyä mihinkään suuntaan ison vatsan kanssa.

Hankinnat

Loppu alkaa häämöttää ja sitä miettii, että onkohan muistanut hankkia kaikki lapselle valmiiksi! Voisin listata lyhyesti sen, mitä meiltä vielä puuttuu: voiteet, vaipat, maidot, amme, sänky, ja lelut. Viimeisimpien kanssa mä olen mahdottoman huono - en ole ollut lasten kanssa juurikaan koskaan tekemisissä aiemmin ja ei mitään hajua minkälaisilla leluilla niitä voi viihdyttää. Sen tiedän, että mitä nuorempi vauva, sitä suurempi lelu ja vähemmän liikkuvia osia. Taidan käydä kiertämässä paikallisia kirpputoreja, sieltä luulisi löytyvän inspiraatioita leluihinkin.

Uudet vaunut kasattuna. 

Vaunut:

Ostettiin uutena ABC Design:n Salsa 4 Diamond Edition (Verkkokauppa.com) harmaat vaunut. Käytiin kokeilemassa muutamia vaunuja parissa eri lastentarvikeliikkeessä ja alunperin oltiin ostamassa Oran Unto-vaunuja. Ne olivatkin yllättävän matalat, kuten monet muut vaunut, meidän makuun ja oikeastaan se korkeusero oli se syy, minkätakia päädyttiin Salsa 4-vaunuihin. Ne on vähän normaalia korkeammat ja tosi kiva etenkin pitkille henkilöille - vauvaa ei tarvitse nostella selkä vääränä vaunuun ja vaunusta pois.

Renkaatkin lähtevät tarvittaessa helposti irti.

Kriteerejä vaunuille oli monia. Halusin kompaktit, helposti kokoontaittuvat vaunut, joissa on kuitenkin ilmakumirenkaat ja joita kehtaa työnnellä vaikka metsässäkin. Vaunujen tuli mahtua myös julkisiin, etenkin busseihin ja mahtua kääntyilemään kaupoissa, joten kääntyvät eturenkaat oli must. Tavarakorissa tuli olla tarpeeksi tilaa. Lisäksi halusin ehdottomasti yhdistelmävaunut, jottei tarvitsisi ostaa toisia tai kolmansia myöhemmin. Näillä vaunuilla selvitään Saksan reissuistakin, mahtuvat autoon, on kevyet kantaa, mutta silti todella kestävän oloiset ja monipuoliset. Ainoa miinus on väri, johon ei juuri ollut valinnan varaa. Mutta harmaa miellyttää monia ja onpahan helpompi myydä eteenpäin kun jäävät meille tarpeettomiksi.

Vaunut kasaantuvat näin pieneksi ilman renkaita.

Turvakaukalo:

Ostettiinkin yllättäen käytettynä Torista Maxi Cosi:n Cabriofix-kaukalo. Tähän päädyttiin sen vuoksi, että meidän autoon ei ensinnäkään käy isofix-kiinnitys. Mä halusin välttää sen turvavyörumban ja löytää sellaisen kaukalon, johon saa alustan autoon. Näin autoilu on helppoa ja nopeaa, kun ei tarvitse jokakerta vyöttää kaukaloa itsessään vaan napsauttaa sen vain kiinni. Maxi Cosi:n Easybase 2 oli sellainen, jonka saa turvavöillä autoon kiinnitettyä, ja siihen kaukalo sitten vain napsautetaan paikalleen. Molemmat löytyivät Torista melko edullisesti ja olen tosi tyytyväinen valintaan.

Kaukaloon ja vaunulenkeille hankittiin lämpöpussi - Eisbärchen merkkinen, beigen värinen. Sekin löytyi Torista käytettynä. Siisti ja söpö pussi, kelpaa hyvin tämän talven menoihin. Seuraavana talvena se onkin varmasti jo liian pieni, senkin takia en halunnut ostaa uutena, koska käyttöaika tulee olemaan niin lyhyt.

Vaatteita on hankittu lisää kirppiksiltä, lakanoita, pyyhkeitä ja harsoja ompelin itse, kuin myös vaihtoalustan ja vedenpitävät suojukset kotiin ja matkalle. Näistä pitänee laittaa kuvia myöhemmin, sillä tähän hätään niitä minulla ei ole.

Nyt joulun viettoon! Ihanaa, että on hetken lomaa aina uuteen vuoteen saakka. Syökää hyvin, nauttikaa ajastanne. Toivotan kaikille makoisaa joulua ja ihanaa uutta vuotta 2020!

Raskausviikko 31 - vilkas vauva

Hetken mietin, että mitä erityistä on tällä kuluneella raskausviikolla tapahtunut. Ei juuri mitään muuta kuin tuskaisia potkuja päivästä toiseen. Pieni bebe on niin mahdoton potkimaan, liikkumaan, myörimään ja hakkaamaan minua sisältä päin, että alkaa tuskastuttaa. Ja vähän hermostuttaa. On onneksi myös rauhan hetkiä, mutta liikkeet ovat todella epämukavia. Ja niitä kun tuntee jatkuvasti pitkin päivää ja yötä, sillä hän on päättänyt majoittua jotenkin niin, että jalat ovat aina kohti vatsaani, ei selkääni.

Kuva: Pixabay

Neuvolassakin käytiin. Terkka tokaisi vatsaa kokeiltuaan, että onpas kova! Hän yritti tunnustella vauvan sijaintia, mutta ei uskaltanut painella, koska on kuulemma niin kova vatsa. Ja ei siis ollut supistus käynnissä, vaan näemmä vauva oli juuri tällä hetkellä päättänyt majoittua vatsan etupuolelle - sen kyllä tuntee, että olen paljon etupainoisempi, liikkuminen on hankalampaa ja vatsa on kuin yksi kova möykky. Tykkään enemmän, kun hän on enemmän selkääni vasten, niin pystyn liikkumaankin normaalisti. Hikoittelusta päätellen hänen pää on ollut alavasemmalla ja sitten vielä enemmän vasemmalla, eli asento vaihtelee näköjään jatkuvasti, ainakin viime yönä oltiin niin poikittain että olipa kiva maata kyljellään kun pelkää rusentavan vauvan pään! Sen kovan motin kyllä tunsin hyvin vasemmalla puolella ja samalla rummutuspotkuja oikeaan kylkeen.

Väsymyksestä valitin neuvolassa, mutta ihan turhaan. Hemoglobiini oli 124 ja kuulemma "tosi hyvä, ei sun tarvitse sitä rautaa syödä". Ja minähän yritin vääntää rautalangasta, että joo, hemoglobiini voi olla okei, mutta mun rautavarastot on aivan empty. Hän ei siihen sanonut juuta tai jaata, hänen mielestään se on uudempi villitys se ferritiini eikä siihen neuvolalla ole syytä puuttua. No, ehkä olisi syytä päivittää neuvolankin nykytietämystä lääketieteestä ja rautavaraston vaikutuksesta naiseen.

Väsymys tosiaan -  mun väsymys ei ole mitenkään sellaista henkistä, vaan enemmän fyysistä. Se on oikeastaan sellaista lihasvoiman puutetta. Jos teen mitään fyysistä vähäänkään, niin lihakset väsähtää samantien ja alkaa polttelemaan kuin olisin pidempäänkin urheillut. Ei kertakaikkiaan jaksa. Mutta jos istuskelen sohvalla ja teen kevyitä kotitöitä, niin mä olen tosi pirteä ja aikamoinen elohiiri. Ei minusta vaan ole enää urheilijaksi tässä vaiheessa raskautta, vaikka niin kaipaisinkin urheilua.

Päivät on sellaista odottelua. Odotetaan joululoman alkua, muuttoa, äitiysvapaan alkua, synnytyksen alkua ja sitä päivää kun kehoni saa taas olla oma itsensä jonain päivänä. Jokainen päivä on aina päivä eteenpäin ja kyllä siellä tunnelin päässä näkyy jo vähän valoa.

Raskausviikko 29 ja 30 - raudanpuute ja myllerrys jatkuu

Mulla alkoi juuri 31. raskausviikko. Kaksi viikkoa meni ilman blogipäivitystä, vaikka ideaa ja inspiraatiota kirjoittamiselle olisi ollut. Kiire on vain syönyt vapaa-ajan, mutta onneksi ainakin tänä viikonloppuna ehtii kirjoittaakin kuulumisia.

Aloitin ihan omasta päätöksestä rautakuurin uudestaan. Olin ehkä sinisilmäisen hölmö, että kuuntelin neuvolan tätiä kun hän sanoi, että voin jättää raudan pois. .. Mullahan oli todettu raudanpuute about vuosi sitten työterveydessä. Ferritiini oli tuolloin 7. Aloitin raudan ottamisen, 100 mg/pvä. Tätä kesti joku muutama kk, ja työterveydessä mitattiin ferritiini uudestaan. No, nyt se oli 23. Lääkäri ihmetteli, ettei enempää ollut noussut, ja halusi tuplata annoksen. Tuolloin elettiin alkukevättä 2019. Annostelin 200mg rautaa päivässä. Muistaakseni kysyin myös lääkäriltä tuolloin, että onko näin matalilla ferritiinilukemilla mitään asiaa tulla raskaaksi? Hän sanoi, ettei huolta, ei haittaa. Ok.

Alkuraskaudessa mitattiin veriarvot seuraavan kerran ja ferritiini oli 33. Terkkari ei kommentoinut kummemmin, taisi olla jo unohtanut raudanpuutteeni. Eihän neuvolassa seurata kuin hemoglobiinia... Mun hemoglobiinit olivat neuvolakäynneillä noin 125, sen jälkeen jopa 137. Terkkari ihmetteli, että onpas noussut hyvin, ei sun tarvitse enää rautaa syödä. Ok. Tässä vaiheessa itse unohdin kysyä, mutta hei, entäs se ferritiini.....

Näistä mittauksista on nyt jo aikaa parisen kuukautta. Rautavarastoilla ei ole kuin yksi suunta raskauden aikana, ja se on alaspäin, joten mua pelottaa, että ferritiinit on nyt aivan pohjalukemissa, vaikka hemoglobiini olisikin hyvä. Olo on mahdottoman voimaton ja uupunut. Aion niin ensiviikolla neuvolassa vaatia uusia verikokeita, että mitataan se ferritiini. Sillä välin, otan taas 200 mg rautaa päivässä. Ja en aio lopettaa, ennenkuin rautavarastot on taas kunnossa. Eli ainakin puolisen vuotta katsellaan tästä eteenpäin.. Huoh. Turhauttavaa.

Pilkahdus valoa synkkään joulukuuhun.

Myllerrys mahassa jatkuu.

Vauva on niin mahdottoman kova potkimaan ja mönkimään. Kahden viikon aikana taisi olla kaksi päivää, kun liikettä tuntui hyvin vähän. Oli selkeästi vaihtanut asentoa, sillä ne pari elonmerkkiä mitä tunsin, oli potkut rakkooni. Tämän jälkeen alkoi taas ralli ja nyt ollaan taas selkeästi poikittain. Yhä! Öisin etenkin vatsa ottaa osumaa niin oikeaan kuin vasempaan laitaan yhtä aikaa ja se alkaa olla mahdottoman rasittavaa, kun koitan nukkua.

Muutenhan mä olen ihan elossa. Lasken päiviä joululomaan (10 työpäivää jee!) ja äitiysvapaaseen (16 työpäivää jee!). Uusi vuosi tulossa ja me muuten muutetaan.... isompaan asuntoon. Siitäkin lisää myöhemmin. Paino nousee, en uskalla mennä vaa'alle enää, ensviikolla on varmaan pakko. Vatsan ympäryksen muuten mittasin eilen. 95cm! Hui kamala. Aika valas olo alkaa olla. Ruoka kyllä maistuu, väsyttää, ärsyttää, odotuttaa, toivon että tää on kohta ohi ja pikkuinen olisi täällä.