perjantai 9. elokuuta 2019

Paluu takaisin työarkeen

Kesä on ollut pitkä, tai vähintään tuntunut siltä! Olen viettänyt työtöntä kesää otettuani lopputilin kovin kurjasta työstä ja kurjista työkavereista. Onni onnettomuudessa, sain uuden työn liki yhtä nopeasti kuin lähdin vanhasta, mutta uutta en voinutkaan aloittaa samantien. Kyseiseen työhön rekrytoitaessa vaadittiin turvallisuusselvitys, jonka luonnollisesti suorittaa Suojelupoliisi.


Minähän lennätin paperit poliisille niin pian kuin mahdollista, mutta siitä huolimatta odotusaika oli 1.5 kuukautta. Vielä tämän viikon alkupuolella elettiin epävarmoja aikoja siitä, että kuinka kauan tämä työtön lomani jatkuu. Mutta! Eilenpä sain iloisen viestin uudelta esimieheltäni, että olen läpäissyt selvityksen ja voin aloittaa työt heti maanantaina. Vau! Ihan huikeaa, että pääsen vihdoin töihin.

Olen todella innoissani uudesta työstä, sillä tapaamani uudet työkaverit olivat todella mukavia ja minunkaltaisia ihmisiä, sekä erittäin hyvä merkki oli pitkät keskustelut kahdessa haastattelussa, jossa molemmissa oltaisiin menty yliajalle. Juttua siis riittää ja selvästi loistava tiimi on minua odottamassa töissä.


Tässä on vain yksi juttu. Onnistuin siis saamaan uuden työn raskaana ollessa - vaikkakaan maha ei vielä näkynyt haastatteluiden aikaan. Homman nimihän on määräaikaisuus. Käytännössä työ tulee olemaan vakituinen, mutta rekrytointiprosessia lyhentääkseen työsopimus tehtiin aluksi vuoden määräaikaiseksi - tällä siis skipataan psykologiset testit ja HR:n haastattelut. He vain eivät vielä tiedä raskaudesta: toivon ja uskon, ettei se tule olemaan ongelma. Tiedän, että työnantaja on hyvin ymmärtäväinen ja tukee perheellisiä työntekijöitään ja minulle vakuutettiin jo monen henkilön toimesta, että olen erittäin oikea henkilö heidän tiimiin sekä siihen työhön. Sopimus luvattiin vakinaistaa niin pian kuin mahdollista.

Ehdin siis olla noin puoli vuotta töissä ennen äitiysvapaiden alkua. Suunnitelmia on jo tehty ensivuotta varten vanhempainvapaiden jaosta lähtien sekä osa-aikaisesta työskentelystä vapaiden aikana. Toivon mukaan järjestelyt tulevat toimimaan meidän perheelle hyvin - aika näyttää kuinka helppoa työn yhteensovittaminen on vauva-arjen kanssa!

Nyt kuitenkin nauttimaan "viimeisistä" kesäpäivistä. Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit jättää kommenttisi tähän