Menkat synnytyksen jälkeen ja muuta mukavaa palautumisesta

No, tulihan ne sieltä. Siis ne kauan ei-kaivatut kuukautiset taas. En imetä, joten menkat oli odotettavissa piakkoin synnytyksen jälkeen. Mulla on hormonitoiminta ollut aina melko hyvin aikataulussaan, joten en odottanut mitään viivettä menkkojen alkamisessa.

Muutama viikko sitten, kun jälkivuodon loppumisesta oli jo noin viikko, aloin vuotaa yllättäen kuin seula. Kirkkaanpunaista verta litratolkulla, neljä päivää. Mietin, että no onkohan jälkivuoto alkanut taas uudestaan vai onko nämä nyt ne kuuluisat ekat menkat synnytyksen jälkeen. En ollut koskaan vuotanut näin paljoa, mietin jo soittoa neuvolaan verenhukan vuoksi jos tämä jatkuisi päiviä. Neljännen päivän jälkeen vuoto alkoi vähentyä ja loppui nopeasti. Koko roska kesti vajaan viikon.

Noin neljä viikkoa myöhemmin, eli tänään, housut kastuivat verestä aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ei mitään varoituksen sanaakaan, hulahdus vaan ja verta oli kaikkialla. Tarkastin kalenterista merkitsemäni ajankohdan tuolle aiemmin mainitsemalleni vuodolle - 26 päivää sitten. Tjaa, kyllä ne siis olivat jo ne ensimmäiset menkat ja nämä ovat jo toiset. Keho ei antanut mitään varoitusta etukäteen menkkojen alkamisesta, kunhan vaan päätti avata hanat kerralla. Aiemmin mulla on mieliala vaihdellut melkoisesti ja menkkakivut olleet melko kovat, mutta nyt menkkakivut ovat kadonneet tyystin ja muutkin merkit hävinneet. Kierto oli aiemmin 28 päivää, nyt näyttäisi olevan 26 eli samaa luokkaa kuin aiemmin.

Vauvahan on nyt vasta 8 viikkoa ja mulla on siis jo toiset menkat. En voi sanoa kaivanneeni menkkoja, mutta on se kiva tietää, etten ole uudestaan raskaana. Jälkitarkastuksessa suositeltiin mulle hormonikierukkaa, mutta en vielä osannut sanoa että haluanko sitä vai en. Kaikki ylimääräiset hormonit ovat mielestäni haitaksi keholle, haluaisin ravita kehoani vain luonnollisin ainein niin pitkälle kuin mahdollista. Toki lääkitys on oma asiansa, sekin on tarpeen toisinaan.

Palautuminen muuten - lantionpohjan jumppaa olen harrastanut päivittäin.

Teen nyt 3-4 krt päivässä treenisetin, johon kuuluu 10 pitkää ja vahvaa supistusta, kukin supistus 10 sekuntia, ja 10 nopeaa lyhyttä ja vahvaa supistusta, kukin 1 sekunnin enintään. Lantionpohja tuntuu paremmalta nyt kuin aiemmin, ainakin kävellessä ja silloin kun pidän pienen jännityksen yllä. Jos en jännitä, niin se tuntuu melkolailla trampoliinilta ja jopa kävellessä ahdistaa jos sisuskalut pomppii sisäisellä trampoliinillani miten sattuu. Liikkuessa joudun siis pitämään pientä jännitystä antaakseni lisätukea kohdulle ja rakolle.

Jälkitarkastuksessa ei todettu laskeumaa, mutta en uskaltanut siellä ponnistaa kovin lujaa koska tuntui että pissat lentää varmasti kätilön silmille jos niin teen. Omatarkastelussa olen huomannut, että etuseinämä on veltohko, kudos on aika säkkimäistä, mutta ei niin pahasti että se ulos tulisi. Tämähän on siis käytännössä sama kuin virtsarakon laskeuma. Lievänä nämä voi kuulemma palautuakin ja pysyy kurissa lantionpohjan treenillä. Ja koska tilanteeni ja vointini on parantunut treenillä jo tähän mennessä, niin en nyt murehtisi löysästä kudoksesta vielä. Katsotaan puolen vuoden päästä uudestaan lähdenkö gynelle, fyssarille vai lääkäriin....

Lantionpohjan treenin avuksi ostin ekaa kertaa elämässä kuulat. Ne geishakuulat. Luulin ennen, että ne ovat jotain mielihyväkuulia, enpä arvannut että niillä siis voi oikeasti treenata lihaksia ja käyttää synnytyksestä palautumiseen. Ostamassani paketissa on setti kuulia, eri painoisia tuplakuulia 60 - 90g. Ekat treenit on jo takana ja voin sanoa, että ei se oikein tuntunut miltään. Kuuluisiko sen tuntua? Kevyin 60g kuula pysyi sisällä melko hyvin, toki kun rentoutin seisoessa kehon, niin kuula alkoi vähitellen valua alas, mutta hyvin hitaasti. Treenaaminen tuntui helpolta. En tiedä pitäisikö sen tuntua vaikeammalta, eli pitäisikö mun lisätä vaikeustasoa, mutta jos nyt treenaan kevyimmällä jonkin aikaa ja kokeilen sitten vaihtaa painavampaan.

Voin siis sanoa, että teen kaikkeni lantionpohjan paranemiseksi. En ymmärtänyt tämän lihaksen merkitystä, kuin vasta nyt synnytyksen jälkeen. Se on kuin kaikkien lihasten äiti, se joka tukee kaikkein tärkeimpiä elimiäni alapäässä ja mahdollistaa liikunnan harrastamisen ilman märkiä housuja. Nyt synnytyksestä ollessa aikaa 8 viikkoa, voin jo nauraa, yskäistä ja jopa aivastaa ilman lirahtamista, mutta vain jos tietoisesti jännitän lantionpohjaa. Aiemmin en ehtinyt jännittää lihasta tarpeeksi ajoissa ja lirahti vähän, mutta nyt reaktionopeus lienee vähän jo parantunut. Tavoitteena on siis palata takaisin siihen normaaliin, ettei minun tarvitse tietoisesti aina jännittää lihasta, vaan se reagoisi itse oikein kun vatsaontelon paine kasvaa naurun tai yskän seurauksena.

Treeniä treeniä! Kaikille synnyttäneille.

Kuusi viikkoa vauva-arkea itkun ja stressin keskellä

Tätä hetkeä olen odottanut kauan - vauva nukahtaisi niin sikeästi sänkyynsä päiväunille, että ehdin taas blogin pariin. No tässä sitä ollaan. Valtavan itkun päätteeksi hän imaisi 100ml maitoa ja sammui kuin saunalyhty. Ei edes herännyt, kun laitoin hänet unipussiin rinnalta. Välillä näinkin päin..

Vauvan nukuttaminen ei ole helppoa
Hän nukahtaa äärimmäisen harvoin näin nopeasti kuin nyt. Nyt kuusiviikkoisena hän on pari kertaa jo ottanut syvät unet vaunuissa - sitä ennen hän itki aina kotoa lähtiessä (pukiessa vaunuun laittaessa), ja aloitti itkut taas kotiin tultaessa. Nyt pari kertaa hän on jatkanut unia vaunuissa pidemmänkin aikaa. Ihme! Illalla nukkumaankäynti on usein itkuisa aja itkun päätteeksi uni kyllä lopulta tulee, viimeistään sitten kun vanhemmista on imetty viimeisetkin elonrippeet kanniskelun ja hyssyttelyn päätteeksi. Toki itku iltaisin on jo vähenemään päin - se pahentui 2 viikon jälkeen ja nyt 6 viikkoisena on selkeää muutosta havaittavissa.

Päiväunet meillä nukutaan lähinnä rintarepussa, ja vaunuissa päivälenkillä. Olen venyttänyt kävelylenkkejä yli tunnin mittaisiksi, jotta vauva nukkuisi kerralla pidempään. Oma kunto kohenee hurjaa vauhtia, kun me kävellään ulkona noin 5 km lenkit joka päivä, joskus kaksikin lenkkiä päivässä. Lähiseudut on tullut tutkittua lähempää ja nyt myös kauempaa - joka kerta koitetaan etsiä uusia reittejä missä ei olla vielä käyty. Tässä lähellä on onneksi paljon maaseutua, kun asutaan kaupungin reunamilla.

Vauva nukkuu jo omassa huoneessa
Mies sanoisi "jo", minä sanon että "vihdoin".. Halusin alunalkaen, että vauva nukkuisi omassa huoneessa omassa sängyssä ja vanhempien sänky jätetään vanhemmille. Mutta vauva nukkuikin ensimmäisen viikon meidän sängyssä, sillä ei kumpikaan raaskittu vauvaa laittaa laatikkoon nukkumaan yksin. Kaikki oli niin uutta ja ei oikein vielä tiedetty kuinka yöt tulevat sujumaan.

Hyvän alun jälkeen vaikutti sille, että vauva saisi nukkua äp:n laatikossa ensimmäisen viikon jälkeen. Laatikko oli ensin lattialla, mutta se ei oikein ollut käytännöllistä, joten vauvan sänky muutti meidän huoneeseen työnurkkaukseen ja työpöytä lähti vauvan huoneeseen. Näin sujui muutama viikko hyvin, kunnes vauvan ähkiminen häiritsi meidän yöunia merkittävästi ja vauva sai lähteä nukkumaan vihdoin omaan huoneeseensa. Sekin alkupaniikin jälkeen sujuu vihdoin todella hyvin, huoneen ovet jäävät rakoselleen jotta kuullaan mitä tapahtuu ja milloin on nälkä vauvalla. Äp:n laatikkokin jäi jo pois käytöstä nyt, kun vauva huitoo käsillään pakkauksen reunoille ja herää tähän ääneen mitä käsien osuminen pahviin aiheuttaa.

Stressaavaa aikaahan nämä itkuiset ensimmäiset viikot ovat, sen myönnän. On hyviä päiviä ja huonoja päiviä (tai kuten neuvolassa sanoin, "some days are crap and some okay"). Mutta päivä kerrallaan eteenpäin.. vauvan hymyt auttaa jaksamaan itkun keskellä. Kyllä ne paremmat ajat vielä koittaa.