perjantai 27. joulukuuta 2019

Raskausviikko 33 - synnytykseen ja sen jälkeiseen aikaan valmistautuminen

Onpa outoa kirjoittaa, että ollaan jo viikolla 33! Tai siis pian viikolla 34, kun viikko 33 on ohi. Ja vielä käsittämättömämpää, että jo 3-4 viikon päästä pieni bebe olisi valmis (täysiaikainen) tähän maailmaan. Mielenkiinnolla odotetaan, milloin meidän h-hetki koittaa.

Raskausviikot alkavat jo tuntua fyysisesti raskaalta. Liikkuminen käy hankalammaksi, lonkkia ja jalkoja jomottaa, alaselkää särkee. Vauvan potkiminen tekee niin kipeää, että odotan tämän vain olevan pian ohi. Painonnousun raportoinnin olen jo lopettanut, sillä +10kg on paukkunut jo normaalista syömisestä huolimatta. Jano on hurja - joudun juomaan läpi päivän ja yön niin paljon vettä, etten käsitä mihin se kaikki katoaa. Minun ei itseasiassa tarvitse juosta vessassa normaalia useammin, mutta vettä juon reippaat 3 litraa päivittäin. Mittasin tämän käyttämällä juomapulloani pari päivää, niin sain vähän hajua siitä, että kuvittelenko vain juovani paljon vai juonko oikeasti paljon... No näköjään juon paljon! Lieneekö silti tarpeeksi, kun janottaa yhä.

Kuva: Pixabay


Synnytykseen valmistautuminen

Ajatukset alkaa olla jo synnytyksessä. Se on asia, jota olen alusta alkaen pelännyt. Jo pienestä tytöstä lähtien, kun ymmärsin, että olen nainen ja joudun synnyttämään, mikäli haluan lapsia. Siitä lähtien on pelko vallannut mieleni. En sitä mielellään tee, mutta ei tässä vaihtoehtojakaan ole. Sektiosta tulen vielä puhumaan lääkärin kanssa parin viikon päästä, joten katsotaan mihin päädytään.

Valmennuksessa kävin Naistenklinikalla, jolloin näimme kaikki tilat ja kätilö antoi valtavan infopaketin kaikesta synnytykseen liittyvästä. Harmiksi vain kaikki tämä koski alatiesynnytystä, eikä sektiolla synnyttämiseen juuri annettu tietoa. Suomessa ongelmallista on juurikin nämä pinttyneet vanhanaikaiset asenteet liittyen alatiesynnytyksen "voimaannuttavaan" kokemukseen ja lääketieteelliseen kivunlievitykseen.. Luomuna synnyttäminen tuntuu olevan niin trendikästä tänäpäivänä, mutta hullu valitsee vapaaehtoisen kärsimyksen, kun vaihtoehtojakin on.

Omat ajatukseni on tällä hetkellä, että alatiesynnytykseen voin lähteä vain jos vauva on optimaalisessa asennossa turvallista alatiesynnytystä varten ja sairaalasta on saatavilla kaikki tarpeellinen lääketieteellinen kivunlievitys. Muuten olen yhä vahvasti sektion kannalla. En yhä edelleenkään tiedä, onko vauva kääntynyt poikkiasennosta (kiitos vaan neuvola tästäkin kun olette tutkineet niin vallan hyvin nämä seikat mitkä vaikuttavat synnytystavan valintaan).

Jokatapauksessa, jos alatiesynnytykseen jostain syystä päädytään tai synnytys alkaisi omia aikojaan ennen sektiota, on minulla hankittuna TENS-laite supistuskipuja varten. Olen kuullut siitä pelkkää positiivista ja toivon, että se auttaisi minuakin pysymään kotona mahdollisimman pitkään mahdollisimman vähillä kivuilla. Laitettahan on saatavilla vuokrattavana, mutta samaan hintaan voi ostaa itselleen laitteen myös omaksi. Ostimme Beurer-merkkisen TENS-laitteen (hintaan 40€) ja mies on jo koekäyttänyt sitä. Tälle tulee olemaan käyttöä myöhemminkin lihaskipujen hoitoon, joten tuohon hintaa laite on varsin hyvä sijoitus. Muuta suunnitelmaa meillä ei oikeastaan ole. Sairaalakäynti oli hyödyllinen siinäkin mielessä, että tiedän ainakin, että kätilöitä voi ja pitää vaatia haluamiaan asioita. He eivät kuulemma tee mitään ns. pyytämättä ja kunnioittavat synnyttäjien toiveita hyvin pitkälle, toki vauvan vointi huomioiden. Eli sairaalaan lähdetään sitten sillä asenteella, että kärsiä ei tarvitse ja vauva saadaan turvallisesti tähän maailmaan.

Entäs synnytyksen jälkeinen aika?

Odotan jo innolla sitä, kun kehoni saa taas palautua normaaliksi ja saan jatkaa harrastuksiani. Ne pitävät minut jokseenkin järjissään - harmikseni urheilu on pääasiallinen harrastukseni ja sen uudestaan aloittaminen synnytyksen jälkeen ei olekaan niin yksinkertaista kuin olin kuvitellut. Tein vähän taustatutkimusta vatsalihasten erkaumasta ja kehon fyysisestä palautumisesta. Yllättäen lantionpohjalihasten harjoittelu jo raskausaikana on yhteydessä vatsalihasten erkaumaan ja voisi nopeuttaa palautumista huomattavasti. Jos kukaan neuvolassa olisi minulle maininnut, että lantionpohjalihasten harjoittelu on tärkeää sen vuoksi, että sun vatsalihakset ei räjähdä vatsan sivuille loppuelämäksi, niin olisi motivaatiokin ollut aivan eri luokkaa lihasten harjoitteluun. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan - olen kylläkin satunnaisesti koko raskauden ajan tehnyt harjoitteita, mutta vasta nyt aloittanut säännöllisen harjoittelun. Itsellä ainakin harjoittelu muistuu parhaiten mieleen aina kun lähden päivittäiselle kävelylenkille. Siinä samalla tulee harjoiteltua lantionpohja!

Lisäapuna palautumiseen luin hiljattain belly binding:sta (mm. täältä). Tämä kuulostaa juuri oikealta ainakin minulle fyysiseen palautumiseen. Minusta kehon tukeminen raskauden jälkeen on aivan yhtä tärkeää kuin raskauden aikanakin. Tukivyöstä on ollut minulle hyötyä raskauden aikana - nyt tilasin Amazonista keskivartalon tukivyön raskauden jälkeiselle ajalle. Tulen postailemaan sen käytöstä ja hyödyistä/haitoista sitten myöhemmin, joten jää kuulolle jos sinuakin kiinnostaa belly binding!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit jättää kommenttisi tähän