sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Raskausviikko 31 - vilkas vauva

Hetken mietin, että mitä erityistä on tällä kuluneella raskausviikolla tapahtunut. Ei juuri mitään muuta kuin tuskaisia potkuja päivästä toiseen. Pieni bebe on niin mahdoton potkimaan, liikkumaan, myörimään ja hakkaamaan minua sisältä päin, että alkaa tuskastuttaa. Ja vähän hermostuttaa. On onneksi myös rauhan hetkiä, mutta liikkeet ovat todella epämukavia. Ja niitä kun tuntee jatkuvasti pitkin päivää ja yötä, sillä hän on päättänyt majoittua jotenkin niin, että jalat ovat aina kohti vatsaani, ei selkääni.

Kuva: Pixabay


Neuvolassakin käytiin. Terkka tokaisi vatsaa kokeiltuaan, että onpas kova! Hän yritti tunnustella vauvan sijaintia, mutta ei uskaltanut painella, koska on kuulemma niin kova vatsa. Ja ei siis ollut supistus käynnissä, vaan näemmä vauva oli juuri tällä hetkellä päättänyt majoittua vatsan etupuolelle - sen kyllä tuntee, että olen paljon etupainoisempi, liikkuminen on hankalampaa ja vatsa on kuin yksi kova möykky. Tykkään enemmän, kun hän on enemmän selkääni vasten, niin pystyn liikkumaankin normaalisti. Hikoittelusta päätellen hänen pää on ollut alavasemmalla ja sitten vielä enemmän vasemmalla, eli asento vaihtelee näköjään jatkuvasti, ainakin viime yönä oltiin niin poikittain että olipa kiva maata kyljellään kun pelkää rusentavan vauvan pään! Sen kovan motin kyllä tunsin hyvin vasemmalla puolella ja samalla rummutuspotkuja oikeaan kylkeen.

Väsymyksestä valitin neuvolassa, mutta ihan turhaan. Hemoglobiini oli 124 ja kuulemma "tosi hyvä, ei sun tarvitse sitä rautaa syödä". Ja minähän yritin vääntää rautalangasta, että joo, hemoglobiini voi olla okei, mutta mun rautavarastot on aivan empty. Hän ei siihen sanonut juuta tai jaata, hänen mielestään se on uudempi villitys se ferritiini eikä siihen neuvolalla ole syytä puuttua. No, ehkä olisi syytä päivittää neuvolankin nykytietämystä lääketieteestä ja rautavaraston vaikutuksesta naiseen.

Väsymys tosiaan -  mun väsymys ei ole mitenkään sellaista henkistä, vaan enemmän fyysistä. Se on oikeastaan sellaista lihasvoiman puutetta. Jos teen mitään fyysistä vähäänkään, niin lihakset väsähtää samantien ja alkaa polttelemaan kuin olisin pidempäänkin urheillut. Ei kertakaikkiaan jaksa. Mutta jos istuskelen sohvalla ja teen kevyitä kotitöitä, niin mä olen tosi pirteä ja aikamoinen elohiiri. Ei minusta vaan ole enää urheilijaksi tässä vaiheessa raskautta, vaikka niin kaipaisinkin urheilua.

Päivät on sellaista odottelua. Odotetaan joululoman alkua, muuttoa, äitiysvapaan alkua, synnytyksen alkua ja sitä päivää kun kehoni saa taas olla oma itsensä jonain päivänä. Jokainen päivä on aina päivä eteenpäin ja kyllä siellä tunnelin päässä näkyy jo vähän valoa.

1 kommentti:

  1. Heips. Täällä toinen odottaja rv 31. Minulla toinen raskaus menossa. Olen ollut jo useamman viikon saikulla kamalan väsymyksen takia. Yleiskunto on romahtanut kokonaan. On tutkittu kilpirauhaset jne, ja ainoastaan ferritiini oli matala, alle 20 (ja olin vielä flunssassa, mitähän se oikeasti on...).


    Olen tosi ahdistunut siitä, miten selviän synnytyksestä raudanpuutteen ja huonon kunnon takia. Ekassa raskaudessa ei ollut mitään tällaista vaivaa. Neuvola ei kommentoi muuta kuin hb:tä, joka on yli 120. Olen jo varannut ajan yksityislääkäriltä. Lukisin mielelläni lisää, mitä ohjeita sinä saat asiasta. Esikoinen syntynyt viikolla 38, niin ei tässä montaa viikkoa ole aikaa saada itsensä parempaan kuntoon :(

    VastaaPoista

Voit jättää kommenttisi tähän