torstai 31. lokakuuta 2019

Raskausviikko 24 ja 25 - nälkä ja sokerinhimo yllättää

Aika on taas kulunut niin, etten ehtinyt edes viime viikolla blogiin kirjoittaa. Tälläkin kertaa kahden raskausviikon kuulumiset yhdessä!

Neuvolassa oltiin parisen viikkoa sitten. SF-mitan mukaan normaalissa kehityksessä mennään, verenpaineet alakanttiin, mutta yhä ok (luokkaa 115/70). Paino noussut tähän mennessä 6.2 kg. Minusta tuntuu, että täti kyselee joka kerta samat kysymykset, joihin olen vastannut jo moneen kertaan - eli ei tunnu että mitään uutta neuvolasta kuulisi. Tietysti on kiva kuulla sydänäänet, pieni sydän paukuttaa menemään ja katsotaan verenpaineet sekä pissanäyte, mutta siinäpä se hyöty mitä neuvolasta olen tähän mennessä saanut. Jonkinsortin masennustestin jouduin tekemään, aika selvästi en ole lainkaan masentunut. Vähän turhilta tuntuvat neuvolakäynnit nyt, mutta terveydenseurantaa lähinnä. Pian saadaan tehdä myös isyydentunnustaminen, se on ihan tarpeen kun ei aviossa olla.

Olen koittanut saada loppuun pienen neulontaprojektin - tarkoitus oli että tästä tulisi viltti talveksi vaunuihin, antamaan ekstralämpöä. Katsotaan mitä siitä tulee, valmista ei ole vielä ja täytyy vielä yhdistellä noita neliöitä ja silittää sileäksi.


Vointi on ollut hyvä. Urheilua en ole juuri harrastanut. Ainoa liikunta on ollut kävely, jota sitäkin voin noin 20-30min kerralla harrastaa. Sitten alkaa vatsaa sattumaan, nyt useimmiten vasemmalle puolelle. Neuvolassa sanoivat, että moinen kipu olisi vain liitos/venymiskipuja, kaiketi niin sitten. Kipu loppuu aina kun tulen kävelyltä kotiin ja istun alas rauhoittumaan.

Ruokaa tuntuu uppoavan kuin pieneen hevoseen. Oon ehkä syönyt liikaakin, mutta koittanut rajoittaa terveellisiin vaihtoehtoihin ja syödä paljon hedelmiä ja kasviksia. En aina ole täydellisesti onnistunut, sillä pari kertaa on tullut sipsiä ja karkkiakin nautittua. Niissä on vain se vaara, että kun kerta sokerin makuun pääsee, niin sitä kaipaa lisää ja lisää.... Nyt minua odottaa keittiön kaapissa karkkipussien jämät, joissa on pelkkää mustaa salmiakkia ja lakritsia. Syön ne sitten kun vauva on täällä :)

Selkä on kipuillut vaihtelevasti. Yöllinen valvominen on yllättäen vähentynyt. Nukkuminen onnistuu lepoasennossa, kun alempi jalka on suorana ja ylempi jalka vartalotyynyn päällä koukussa. Välillä vain selkä tuntuu rasittuneelta yön jälkeen ja tuntuu erilaista kipua - ei sitä iskiaskipua joka säteili pakaroihin ja jalkoihin. Iskiaskipu kyllä alkaa, jos nukun normaalissa sikiöasennossa kyljellään. Se ei ole siis kadonnut mihinkään, olen vaan onnistunut nyt hoitamaan oireita niin että saan nukutuksi. Jaksaapahan käydä töissä! Jos olo menee huonommaksi, niin en kyllä pelkää hakea sairaslomaa, sillä stressi alkaa painaa ja pieni kotona lepääminen ei olisi pahitteeksi! :D

Äitiysloman alkuun kaksi kuukautta ja rapia viikko siihen päälle. Ei kauaa enää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit jättää kommenttisi tähän