maanantai 21. lokakuuta 2019

Raskaana olo kyllästyttää välillä

En ole varmasti ainoa nainen, joka on kyllästynyt raskaana oloon. Se, että raskaus on elämän parasta aikaa, on kyllä täyttä puppua ainakin minun kohdalla.

Minulla on vielä noin 3,5 kk jäljellä tätä raskasta aikaa, ja olo alkaa olla jo melko tukala. Fyysisesti tukala. Mulla oli todella pitkään pieni vatsa ja se on kasvanut hitaasti - kunnes viikot 20+ olivat käsillä! Nyt vatsa on pyöristynyt selkeästi ja kaikenlainen kääntyily, tavaroiden poimiminen lattialta, kurkottelu on ärsyttävän hankalaa. Olo on jatkuvasti kuin pallolla - maha on pinkeä, iho venyy ja kiristää, vaate yksi kerrallaan tuntuu liian kireältä päällepantavaksi.

Kuva: Pixabay


Fyysisesti myös urheilu ottaa koville. Tai jos kävelyä voi nyt enää urheiluksi kutsua. Puolen tunnin kävelyn jälkeen vatsaa alkaa kivistämään ja vauhtia täytyy höllätä - kipu loppuu vain levolla. Yhdenkin kerroksen kävely ylöspäin rappusissa saa minut läähättämään kuin lihavan koiran joka ei ole liikuntaa koskaan harrastanutkaan. Pitkään jalkeilla olo alkaa heikottamaan ja täytyy istua alas kuin vanha mummeli, jotta jaksaa taas. En sanoisi, että tää mitenkään hehkeää on. Ja tästä se vielä vain pahenee, kun vatsa kasvaa kokoa.

Seksistäkin on tullut hankalaa, lähinnä selkäkipujeni vuoksi. On vaikeaa löytää asento, jossa en naksauta selkääni jumiin tai saa sitä muuten vain kipeäksi. Kauppakassien kantamisen olen jo unohtanut. Miehen täytyy olla mukana kantamassa meidän viikko-ostokset kotiin rappuset ylös, en iki päivänä jaksaisi raahata niitä kotiin saakka. Asunnon siivouskin on hankalaa, imuroinnista kipeytyy selkä ja mies ei anna minun plärätä kemikaalien kanssa. Selkäkipujen hoito on yhtä kuntoutusta, jokapäiväistä venyttelyä ja kehonhuoltoa. Vessassa pitää juosta jatkuvasti. Nälkäkin on, mutta ruokaa ei enää mahdu vatsaan yhtä paljon kuin ennen, sillä vatsa on täynnä vauvaa.

Sekin, kun edes viinilasillista ei voi nauttia. Tämä on ollut pisin alkoholiton aika aikuisiälläni, ja kyllä olisi useampaan otteeseen jo maistunut lasi kylmää. Mutta en voi enkä halua pienen takia sitä tehdä. Jäähdytän valkoviinini valmiiksi synnäriä varten, voidaan siellä sitten juhlistaa pienen syntymää yhdessä.

Lähinnä siis ärsyttää, että olen fyysisesti kykenemätön asioihin, joita olen normaalisti voinut tehdä ja haluaisin yhä kyetä tekemään.

Tämän valitussaarnan jälkeen haluan mainita, että on raskaudessa positiivisiakin puolia.

Mielialanvaihteluille on aina selitys: hormonit. Siis vaikka se ei olisikaan oikea syy, mutta hormoneja voi syyttää aina ja se menee uskottavasta selityksestä helposti läpi. Ruokahimoni ovat yllättäen hyväksyttäviä, sillä olenhan minä raskaana. Sen lisäksi voin surutta istua bussin ja junan parhaille paikoille ja jopa pyytää ihmisiä antamaan paikkansa. Ruuhkabussissa istumapaikka on siis taattu.

Uskaltaisin väittää, että raskaus on syventänyt meidän parisuhdetta, sillä syntyvä pienokainen luo konkretiaa parisuhteen pysyvyydelle - tässä sitä pian ollaan pienen ihmisen kanssa, jonka me kaksi olemme yhdessä luoneet. Olen ehkä ollut onnellisempi ja vapautuneempi raskauden aikana - tälle olotilalle antautuminen on tuonut jonkunlaisen hymyn takaisin elämääni. Pienen odottaminen ja ajatus siitä, että hän on pian täällä, innostuttaa päivä toisensa jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit jättää kommenttisi tähän