lauantai 5. lokakuuta 2019

Raskausviikko 21 - ihmeparantuminen?

No jo on taas ollut tapahtumarikas viikko! 21. viikkoa eletään, tarkalleen ottaen rv 20+6.

Tällä viikolla iskiaskivut alkoivat mennä niin pahaksi, ettei nukkumisesta tullut juuri mitään. Edellinen postaukseni iskiaksesta oli piste iin päälle ja vannoin kokeilevani naksauttaa selkää. Ja niinhän minä onnistuin tekemään! Tein alaselkää avaavaa, venyttävää kiertoliikettä lattialla selällään - se itsessään ei tehnyt vielä mitään, varmaan vain pehmensi paikkoja vähän. Tämän jälkeen alaselän venyttely ja jumppailu sai aikaan jomovan naksahduksen alaselässä (joka siis ei tuntunut miltään). Mietin, että olikohan tämä nyt tässä.

Ihmeparantuminen? Vai vihdoin toimivat keinot iskiakseen?

Sitä seuraavana yönä hermosärky oli minimaalista. Käytin lisäksi tukityynyä selälle, sillä en jaksanut enää unettomia öitä. Ihmettelin aamulla, että kuinka vähän kipuja mulla oli yöllä!

Seuraavana päivänä jatkoin venyttelyä ja selän avaavia liikkeitä. Sain aikaan toisen naksahduksen - nyt hieman ylempää keskiselästä. Seuraavana yönä kipuja ei ollut lainkaan. Siis mitä ihmettä! Nyt selkää vain jomottaa, lähinnä lihaskipua ja jäykkyyttä yön jälkeen, mutta hermosärky oli poissa. Sitä seuraavana yönä sama juttu - ei kipua. Nukuin yhdeksään asti.

Nyt haluan sanoa, että en vakuuta teille naksautuksen ehdottomasti toimivan enkä suosittele, että kukaan tekee sitä yksin kotona. Osteopaatti tai muu ammattilainen on paras ja luotettava apu, mikäli nikamien mekaanista naksautusta kaipaatte. Naksautus ei välttämättä myös toimi kaikille, koska se riippuu mikä on iskiaskivun syy - välilevynpullistumassa selän kiertoa ei suositella! Mutta nikamien yliliikkuvuuden aiheuttamaan hermopuristukseen naksautus voi auttaa. Voi myös olla, että alaselän tukityynyllä oli myös vaikutusta iskiaskivun poistumiseen, joten suosittelen tukityynyn käyttöä öisin.

Ompelin itselleni ohuen tukityynyn alaselälle.


Meillä sattui olemaan tallessa tyynynsisältöä toisista tyynyistä, joita oli vähän aikaa sitten muokannut ja keventänyt. Nappasin kangaspalan kaapista ja ompelin pitkulaisen, suorakaiteen mallisen minityynyn selälle ja täytin sen sopivalla määrällä täytettä. Tyyny antaa ehkä noin 0.5-1cm tuen selälle, kun tyynyn päälle laittaa kehon painon. Se riittää mainiosti tukemaan alaselkää yöllä.

Positiivisia alkusyksyisiä kuvia Berliinistä vuodelta 2016.

Töissä aika meni nopeasti, sillä olin kolme päivää saikulla ja vain kaksi toimistolla. Uutta työtä riittää, isolta asiakkaalta tuli kiireinen homma ja ensiviikolla siihen liittyen palaveri. Ei parane joutua uudelle sairaslomalle! :D Mä olen täysin buukattu koko loppuvuodeksi - kolme projektia, niissä riittää hommaa. Töissäkin paljastin olevani raskaana ja esimies onneksi onnitteli sekä jakoi omia kokemuksiaan. Oli tosin yllättynyt, kun sanoin, ettei aio olla kauaa poissa.. No jaa. Työkaverit eivät näyttäneet hämmästyneiltä, lieköhän olivat jo arvanneet? Jokatapauksessa, sain vaihdettua työpisteen toiseen huoneeseen, joten nyt minullakin on sähköpöytä ja selkä kiittää!

Volkspark Friedrichshain 2016 syyskuu. Oli vielä lämmintä!

Vauva potkii kovasti - iltaisin.

Sillä on selkeästi rytmi, sillä potkukohtaiset tulee vasta illalla kotosalla, ei juurikaan töissä. Potkut alkaa olla tosi voimakkaita, kerran jopa näin mahan ihon liikkuvan. Vahva lapsi tulossa ;)


Rakenneultrassa oli kaikki hyvin.

Siellä käytiin jo viikko sitten, mutta en vielä ehtinyt kirjoittamaan. Kaikki rakenteet oli ok ja osaset löytyivät oikeilta paikoiltaan. Meillä oli kätilöharjoittelija tutkimassa vauvaa ja siinä kesti hetki, kun hänelle homma ei ollut niin tuttua vielä. Kokenut kätilö onneksi lopuksi tarkasti itsekin, että kaikki oli tosiaan ok. Sukupuolikin saatiin tietää, mutta meidän piti kysyä sitä, he eivät tarjonneet tietoa automaattisesti kuten olin ehkä kuvitellut. Vauvan mitat oli kaikki normaalit ja painoakin ehkä vähän liikaa näille viikoille: 333 grammaa! Aloinkin nyt rajoittamaan vähän tuota valkoisen leivän + hunajan syöntiä, ettei tule liikaa sokeria. Ei ole tarkoitus kasvattaa mitään jättiläisvauvaa kuitenkaan. Oma paino on noussut alusta lähtien vasta 4.3 kg, eli nousua viime viikkoina ei ole juurikaan tapahtunut. Mutta vatsassa on pientä kasvua nähtävissä, joten kaikki hyvin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit jättää kommenttisi tähän