sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Vauva 10 viikkoa vappuna

10 viikkoa jo pienen tytön syntymästä. Aika kuluu nopeasti, mutta toisaalta mietittiin miehen kanssa, että on tää 10 viikkoa tuntunut myös ikuisuudelta. Jokainen päivä on samanlainen, eikä vauvan kanssa voi vieläkään tehdä juuri mitään muuta kuin kävellä ulkona. Oli koronaa tai ei, ei me jokatapauksessa lähdettäisi räjähdysalttiin vauvan kanssa julkisille paikoille.

Itkut on vähentyneet, tai ainakin ne selittämättömät itkut. Tätä nykyä meillä itketään lähinnä vain nälkää tai ennen nukkumista.

Ennen nukkumista on pakko itkeä. Onko teilläkin ollut samanlaisia vauvoja? Uneen ei pääse ilman itkua päivällä tai illalla? Yöllä uni tulee äkkiä, huone on pimeä ja ärsykkeitä on vähän. Mutta auta armias, mitkään päiväunet eivät tule äänettömästi. Ollaan kokeiltu laittaa vauvaa nukkumaan jo heti ensimmäisten väsymysmerkkien jälkeen - vauva haukottelee, hieroo silmiään ja kyllä siitä naamasta myös näkee sen väsymyksen kovin äkkiä. Jo yhden tunnin hereilläolon jälkeen laitettiin nukkumaan - aluksi vauva on hyvin rauhallinen, mutta hereillä. Uni lähestyy ja rauhallisesta olosta huolimatta tulee itku, 2-10 minuuttia, ja sen jälkeen vauva sammuu. Aina. 

Onneksi se unta edeltävän itkun määrä on vähentynyt. Alkuaikoina sitä kesti 30-180 minuuttia.. Kai sillä jatkuvalla kantamisella ja läheisyydellä on ollut jotain merkitystä, että vauva uskaltaa/kykenee/pystyy nukahtamaan nopeammin kuin aiemmin. Toivottavasti uni-itkun määrä jatkaa vähenemistä ja lopulta meillä myös nukahdettaisiin ilman itkua.

Omaan sänkyyn nukuttaminenkin on otettu pikkuhiljaa ohjelmistoon. Ennen käytettiin vain kantoreppua, sillä se oli ainoa mikä toimi sen ajan puitteissa että meillä riitti vielä hermot. Nyt kuitenkin manduca on vaihtumassa omaan sänkyyn. Muutamia kertoja on onnistunut jopa yksinään rauhassa nukahtaminen, joten pikkuhiljaa kehitystä tapahtuu. Totutellaan vähitellen, joten ei tule mitään shokkia siitä, että vauva olisi nyt jätetty yhtäkkiä yksin. Äiti tai isi tulee yhä paikalle heti jos hätä on :)

Sellaista meillä. Muuta koostetta vauvan opituista taidoista 10 viikkoisena:


  • Kannattelee päätä käsivarsien nojassa lyhyitä aikoja (väsähtäessään saattaa iskeä nenän kovasti maahan ja sehän itkettää kun sattuu...)
  • Liikuttelee käsivarsia päinmakuulla vuoroin, eli valmistautuu jo ryömimiseen vähitellen. Jalat potkii jo vimmatusti 
  • Hymyä ja hiljaista naurua tulee paljon. Ensimmäisiä äänteitä nauraessa on kuulunut kerran, eli kunnon naurua odotellaan yhä
  • Seurustelee ja juttelee mielellään. Juttelee ja hymyilee myös leluilleen... pehmoleluille, joilla on naama :D
  • Jaksaa leikkiä yksin lattialla mobilen kanssa melko pitkiä aikoja (up to 30 min..)
  • Joihinkin leluihin tartutaan, mutta ei pitele mitään juuri käsissään
  • Ei tykkää hatuista yhtään
  • Ei tykkää myöskään hihojen pukemisesta
  • Nukkuu yöllä ensin n. 6-7 tuntia, syö, sen jälkeen 2-4 tuntia ja syö taas. Kaksi kertaa yöheräilyä keskimäärin 12 tunnin aikana

Kohta lähestytään jo kolmen kuukauden rajapyykkiä.. maaginen pikkuvauva-aika alkaa olla ohi. Alkaa vähän isomman vauvan aika! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit jättää kommenttisi tähän