lauantai 21. syyskuuta 2019

Raskausviikko 19 - selkäkivut herättää

En yleensä kiroile julkisesti, enkä tosin nytkään, mutta tämä viikko on kyllä sattunut ihan älyttömästi.. Muutos viimeviikosta on ollut valtava!

2016 Hampuri
Nyt eletään rv 18+6 päivää. Puoliväli, here we come! Ihanaa, että aika kuluu ja toivon, että loppuaika kuluu vielä nopeammin. Etenkin jos kivut jatkuvat tähän malliin..

Olen alkanut kokea todella voimakkaita selkäkipuja yöllä, nukkuessa. Viime viikolla kirjoitinkin jo yöllisestä heräilystä: heräilin usein, ehkä 2-3 kertaa per yö, mutta en tuntenut kipuja tai muutakaan silloin. Nyt, pikkuhiljaa heräilyt ovat lisääntyneet ja selkeästi painottuvat keski- ja aamuyöhön. Heräilyihin liittyy kipua syvällä alaselässä. Aamuyöllä pakaroita ja reisiä alkaa särkeä, eikä nukkumisesta voi enää haaveillakaan.

Viime yö oli pahin tähän mennessä. Kirjoitan tätä nyt 7:47 aikaan, pysyin kuitenkin seitsemään saakka sängyssä, mutta lauantai-aamuna yleensä nukun vähintään 9:ään saakka.

Apukeinoja kipuun?
Tyyny polvien välissä ei ole auttanut pskan vertaa mihinkään. Se idea haudataan nyt. Yön puolivälissä oli pakko tunkea tyyny alaselän alle, sillä kipu oli niin voimakas. Selän tukityyny itseasiassa lieventi kipua sen verran, että sain jonkun tovin päästä unesta taas kiinni. Heräilin siitä huolimatta kääntämään kylkeä jatkuvasti. Pakarakipu alkaa vasta pitkän makaamisen jälkeen ja siihen en ole vielä kokeillut mitään.

Syksyinen Hamburger Rathaus.
Tänä aamuna googlailin ja pieni salapoliisityöni ainakin antoi eväitä jatkoon. Raskauden aikaiselle selkäkivulle on tyypillistä näköjään olla mihin aikaan vain - minulla kipua on vain öisin. Kipu on ollut vähitellen lisääntyvää, kuin myös siihen liittyvät yölliset heräilyt. Pakarakipu oli hyvä vihje siihen suuntaan, että selkäkipuni voikin johtua enemmän vain jumissa olevasta Piriformis-lihaksesta, joka on syvä pakaralihas. Tätä teoriaa tukee vahvasti se, että olen istumatyössä ja istun suuren osan päivästäni, joka sekin osaltaan jumittaa lihaksiston. Tähän apuna on siis yksinkertaisesti venyttely (+liikunta)!

Tulen testaamaan lihasjumi-kiputeoriaani nyt ensiviikolla ahkeralla venyttelyllä. Venyttelyohjeita löysin seuraavia: Piriformiksen venytys istuen ja maaten - nämä näyttävät hankalilta ison mahan kanssa. Polvien sisäänpäin taitto onnistuu varmaan myös isomman vatsan kanssa. Näiden lisäksi lonkan koukistajat voivat olla lisäsyy selkäkipuun: ne ovat aiheuttaneet minulle aiemminkin selkäkipua, joka on hoitunut pelkällä venyttelyllä ilman kipulääkkeitä ja lääkärissä käyntiä. Tässä ohjeita koukistajien venytyksiin.

Ensimmäinen lääkärintarkastus oli nopea. 

Kävin tällä viikolla myös vihdoin ensimmäisessä lääkärintarkastuksessa. Lääkäri oli nuorehko mies, ystävällinen ja asiallinen. Käynti hoitui nopeasti, sillä raskauteni on ongelmaton sen suhteen, että olen perusterve ja mitään komplikaatioita ei ole ollut. Lääkäri tarjosi sisätutkimusta siinä tapauksessa, että sitä ei ole pitkään aikaan tehty - ja eihän sitä oltukaan, joten tällä kertaa katsottiin ensimmäistä kertaa myös paikkojen kunto sisältä. Kaikki oli ok, kohdunsuu tiukasti kiinni ja pohja aika korkealla. Vatsa on pyöristynyt niinkuin kuuluukin ja nyt vatsa vatsan kasvu alkaa näkyä aika merkittävästi. Oloni tuntuu jo kömpelöltä - ja kömpelömmäksi vielä menee päivä päivältä kun maha alkaa vaikeuttaa arkiaskareiden tekoa.

Niin, se painonnousu. Sekin on kiihtynyt. Tällä hetkellä +4 kg alkuun verrattuna .. aamupuurot painaa ;)


Tätä postausta on värittäneet syksyiset kuvat Hampurin elämästäni vuodelta 2016! Eli jo kolmen vuoden takaa. Ihanaa, että syksy tulee, ilmat ovat jo viilenneet! Otin jo talvitakin kellarista, pesin ne ja otin käyttöönkin eräänä aamuna, kun mittari näytti +1 astetta täällä Helsingissä.. Missä lumi viipyy? :)

1 kommentti:

  1. Onko raskauden aikana fysioterapista hyötyä? Olen itse nimittäin miettinyt että minullakin näitä selkäkipuja on ja en oikein tiedä mikä auttaisi. Tosin suuri osa kivuista on ollut myös jo aikaisemmin ennen raskautta. Viimeistään raskauden jälkeen tulisi varmaan käydä ammattilaisella katsastamssa tilanne. Hyvä myös, että lääkärikäynti meni hyvin!

    VastaaPoista

Voit jättää kommenttisi tähän